Fysiotiimi Fokus
Fokuksen tiimi
Fysiotiimi Fokus Oy on perustettu vuonna 2022. Yrityksen perustajat ovat Sanna Miettinen ja Susanna (Suski) Savela. Sanna ja Suski tutustuivat kollegoina aiemmassa työpaikassa vuonna 2011, josta alkoi yhteinen polku nykyiseen, eli yhteiseen yritykseen ja terapiatyössä ajatukseen arvostuksesta, yhteistyöstä ja ilosta. Fokuksessa työskentelee perustajien lisäksi asiantuntijatiimi; Ann-Kristin (Anki) Sandström, Katja Ronkainen, Salla Koivunen, Jenni Paju ja Kaisa Salonaho. Pidämme tärkeänä asiantuntijuutta ja kohtaamisia. Kaikki terapeutit ovat Valviran laillistamia kuntoutusalan ammattilaisia.
FOKUSoidaan yhdessä sinuun. Työtämme ohjaavat arvot; turvallisuus, kokonaisvaltaisuus, vastuullisuus, ilo ja avoimuus. Meillä Fokuksessa toimii terapeuttitiimi, jonka jäseniä yhdistää yhteistyön ja kohtaamisten arvostus, sekä halu paneutua monipuoliseen, kannustavaan ja asiantuntevaan kuntoutustyöhön pilke silmäkulmassa.
Asiakkaiden kokemus on, että meille on hyvä tulla.
Fysioterapeutti Susanna Savela
Olen Susanna (Suski)
Lähellä sydäntäni ovat perheen ja ystävien lisäksi erityisesti eläimet ja luonnon ihmeelliset asiat. Harrastan heppoja, käsitöitä ja liikun metsissä kahden koirani kanssa. Koirani, espanjanvesikoira Churro ja leonberginkoira Pappa, voivat tarvittaessa vierailla työssäni.
Ammatillisesti minulle on tärkeää, että kohtaamme kaikki toisemme yhdenvertaisina. Lähdetään liikkeelle siitä mikä tilanne on nyt, se riittää. Ja vaikka välillä täytyisi aloittaa taas alusta, se ei haittaa.
Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt pääasiassa nuorten ja työikäisten neurologisten asiakkaiden parissa sekä sairaalassa, avokuntoutuksessa ja nyt 8 vuotta yrittäjänä. Olen Ibitan tunnustama neurologinen Bobath-terapeutti, työskentelen psykofyysisen viitekehyksen mukaan nuorten ja aikuisten parissa sekä teen allasterapiaa ja uinnin opetusta lapsille ja aikuisille. Lisäksi teen lihaskalvohoitoja MyFascia -konseptin mukaan. Toimin myös Suomen aikuisneurologisen fysioterapiayhdistyksen hallituksessa.
Tässä viimeisimpiä koulutuksiani:
- Epäsuorat faskiatekniikat 2024
- Mindfulness-ohjaaja, 15op 2024
- Selkäydinvammakoulutus 2018 syventävä selkäydinvammakoulutus 2024
- MyFascia koulutuskokonaisuus moduulit I-III 2023
- ALS-potilaan kuntoutus 2op 2023
- Bodymind-tunnetaito -koulutus 2023.
- Asahi -ohjaaja 2023
- Bobath-advanced; halvaantuneen yläraajan kuntoutus 2022
- Vagus-hermon stimulointi ja harjoitteet 2022
- Hoitava hengitys-koulutus 2022
- EFT perusteet 2022 ja Long-covid -fysioterapia 2022
- Psykofyysisen fysioterapian opinnot 2021
- Eläinavusteisen valmennuksen perusteet 2021
- Junior lifesaver (SUH) 2021
- Bobath; postural control and gait 2019
- Halliwick-menetelmä allasterapiakoulutus Englannissa 2019
- Faskia-menetelmä 2019
- Neurologisen asiakkaan hengityskoulutus 2018
- Erityisuinninavustaja(erityisuimaopettaja) 2018
- Psykofyysinen kivunhoito 2018
- Spiraalistabilaatio a ja b 2018
- Neurologisen fysioterapian erikoistumisopinnot TAMK 2010-2011
- AVH aktivoivan fysioterapian koulutus 2010-2011
- Bobath-peruskurssi 2008-2009
- Fysioterapeutti AMK 2005
Tykkään vaihtelevasta työstäni, mutta palaudun parhaiten eläinten parissa. Tykkään sisustaa, tuunailla ja tutkia uusia ympäristöjä, mutta myös olla rauhassa ja pohdiskella.
Ajanvaraus ja tie dustelut Suskilta p. 040 5616355. Suomeksi, på svenska and in english.
Fysioterapeutti Sanna Miettinen
Olen Sanna. Pidän liikkumisesta ulkona. Tykkään lenkkeillä, hiihtää, lasketella ja uida luonnonvesissä, tosin talvella sitä tuskin voi kutsua uimiseksi. Minulla on kaksi lasta sekä koiralapsi Viggo.
Saan energiaa ja inspiraatiota luonnosta, syvistä keskusteluista ja ihmisten hyvistä teoista. Lempipaikkani Porvoossa on Emäsalon kärjessä. Siellä voin tuntea itseni pieneksi, ja silloin tässä hektisessä maailmassa asiat palaavat oikeisiin mittasuhteisiin.
Ammatillisesti minua alkoi jo opiskeluaikana kiehtoa aivot, niiden toiminta ja muovautumiskyky sekä kehon ja mielen yhteys. Työotteeni on empaattinen ja kannustava ja tartun rohkeasti asioihin.
Valmistumisen jälkeen olen pääsääntöisesti työskennellyt neurologisen fysioterapian parissa ensin sairaalassa ja sitten yksityisellä puolella aluksi työntekijänä ja viimeiset viisi vuotta yrittäjänä enimmäkseen työikäisten ja nuorten parissa. Koen, että Bobath-lähestymistapa on ollut merkittävässä osassa työssäni neurologisessa fysioterapiassa. Lisäksi työtäni on ohjannut psykofyysinen viitekehys, sillä minulle on tärkeää kohdata ihminen kokonaisvaltaisena toimijana. Lisäksi olen MyFascia -hoitaja.
Tässä viimeisimpiä koulutuksiani:
- Allasterapiakoulutus 2024
- Psykofyysisen fysioterapian opinnot 2023-2024
- MyFascia koulutuskokonaisuus moduulit I-III 2023
- Bobath-advanced; upper limb 2022
- Vagus-hermon stimulointi ja harjoitteet 2022
- Spiraalistabilaatio AB 2022
- Traumainformoitu lähestymistapa sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla 2021
- Faskia-menetelmä 2021
- Kävelyn havainnointi 2019
- Bobath; postural control and gait 2019
- Bobath-peruskurssi 2018-2019
- Psykofyysinen kivunhoito 2018
- Neurologisen kuntoutuksen erityisopinnot 2014
- Fysioterapeutti AMK 2011
Olen kiertänyt maailman ympäri. Uudet kulttuurit ja vaihtuvat tilanteet opettivat sietämään
muutosta ja arvostamaan erilaisuutta entisestään. Edelleen uskon, että asioilla on aina
tapana järjestyä.
Ajanvaraus ja tiedustelut Sannalta p. 040 7207500. Suomeksi, på svenska and in english.
Fysioterapeutti Ann-Kristin Sandström
Olen Ann-Kristin (Anki)
Olen kaksikielinen fysioterapeutti. Minulle tärkeitä asioita ovat perhe, ystävät, luonnossa liikkuminen ja muu liikunta sekä kuorolaulu. Olen kasvanut saaristossa ja vesi on elementti jossa viihdyn. Nuorempana saatoin tehdä kymmenen volttia meressä peräkkäin.
Viihdyn työssäni, haluan kohdata asiakaan kanssaihmisenä ja auttaa häntä löytämään keinoja saada arjesta mahdollisimman toimiva.
Minulla on pitkä kokemus fysioterapeutin työstä, valmistuin vuonna 1989 ja olen sen jälkeen työskennellyt ammatinharjoittajana. Alussa tein pääosin työtä TULES-asiakkaiden kanssa ja viimeiset 15 vuotta neurologisten asiakkaiden kanssa. Tällä hetkellä minulla on pääasiassa nuoria ja työikäisiä asiakkaita sekä fysio- että allasterapiassa.
Koulutuksiani:
- Allasterapiakoulutus 2024
- Psykofyysisen fysioterapian opinnot 2023
- Traumainformoitu työote sosiaali- ja terveysalalla v 2021
- Kipuasiakkaan fysioterapia v 2020
- Halliwick-menetelmä allasterapiakoulutus Englannissa v 2019
- Bobath-peruskurssi v 2018
- Faskia-menetelmä v 2017
- Huimaus- koulutus v 2016
- AVH-aktivoivan fysioterapian koulutus 2015-2016
- Neurologisen asiakkaan Allasterapiakurssi v 2015
- Erityisuimaopettaja v 2010
- Tuki ja liikuntaelimistön fysioterapian erikoistumisopinnot, Maitland level 1 v 2000
- Alaselkäleikkauksen jälkeinen fysioterapia v 1998
Näiden lisäksi olen käynyt paljon erilaisia lyhyempiä koulutuksia sekä TULES että neurologisten sairauksiin liittyen.
Olen kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja opiskellut funktionaalista lääketiedettä, jossa otetaan huomioon esimerkiksi ravinnon merkitys terveydelle. Palautuminen on tärkeää. Minulle se tarkoittaa vaikkapa neulomista sohvannurkassa, musiikin kuuntelua, jonkun ihanan eteerisen öljyn tuoksun levittäminen diffuuserissa tai vaikkapa meditointia.
Ajanvaraustiedustelut suoraan Ankilta 040 5131416. På svenska, suomeksi and in english.
Fysioterapeutti Katja Ronkainen
Olen Katja. Olen viiden aikuisen lapsen äiti ja yhdeksän lapsen mummi. Toimimme mieheni kanssa myös tukiperheenä kahden perheen lapsille. Harrastan voimanostoa ja kilpailen siinä masterstasolla ja välillä toimin tuomarina. Vapaa-aikani kuluu siis lasten kanssa tai kuntosalilla, mutta välillä ehdin tekaista villasukat tai -paidankin.
Ammatillisesti minulle on tärkeää kuunnella asiakasta kokonaisvaltaisesti, asiakas on minulle on muutakin “kuin kipeä polvi”.
Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 2020 ja lymfaterapeutiksi 2021. Ennen fysioterapeutin ammattia työskentelin erityislasten parissa ohjaajana ja lähihoitajana. Myös vanhustyö on tuttua. Valmistuttuani olen työskennellyt yrittäjänä pääasiassa geriatristen ja neurologisten aikuis- ja lapsiasiakkaiden kanssa.
Koulutukseni:
- Allasterapiakoulutus 2024
- Voimaharjoittelu kuntoutumisen tukena 2023
- Neurologisen asiakkaan alaraaja -koulutus 2023
- Lasten ja nuorten fysioterapian täydennyskoulutus 2022
- Lymfaterapeutin tutkinto 2021
- Fysioterapeutti AMK 2020
Näiden lisäksi olen osallistunut lasten fysioterapian tammipäiville 2021
Palautumiseen tarvitsen lankaa ja puikot. Viikonlopun aikana saattaa valmistua villapaita ja aamuisin aamukahvin seurana on yleensä sukkapuikoilla jonkin väriset sukat. Onneksi on ympärillä paljon sukankuluttajia. Kolmesti viikossa suuntaan salille. Tavoitteellinen urheilu sopii minulle ja motivoi treenaamaan. Kesäkuussa 2022 voitin EM- kultaa ja lokakuussa MM-hopeaa voimanostossa alle 47 kiloisten naisten masters-sarjassa.
Ajanvaraus Katjalle p. 050 4016020 suomeksi, på svenska and in english.
Fysioterapeutti Salla Koivunen
Olen Salla. Minulle iloa tuottava yhdessä puolison kanssa luonnossa liikkuminen sekä lukeminen. Pidän kävelyretkistä lähiluontoon ja talviaikaan hiihtämisestä mutta lähinnä sydäntä ovat kuitenkin meri ja veneily. Kirjat ja tarinat taas ovat minulle tapa ymmärtää maailmaa ja muita ihmisiä.
Minulle työssäni ovat olennaisia asioita keskustelu ja yhteiset tavoitteet. Ne ovat työni kartta ja kompassi.
Olen valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2022. Fysioterapeutin työtä olen tehnyt terveyskeskuksen osastofysioterapiassa pääasiassa postoperatiivisten ja neurologisten kuntoutujien parissa. Lisäksi olen suorittanut hierojan ammattitutkinnon vuonna 2020 ja toiminut siitä alkaen yrittäjänä. Hieronta- asiakkaideni haasteena ovat tyyppillisesti työstä tai urheilusta johtuvat tuki- ja liikuntaelinvaivat. Aiemmasta minulla on kasvatustieteen maisterin tutkinto ja olen tehnyt parikymmentä vuotta töitä organisaatioiden ja osaamisen kehittämisen parissa.
Täydennyskoulutukset:
- Allasterapiakoulutus 2024
- BBAT 1 -opinnot 2023
- FasciaMethod-ohjaaja 2023
- Neurologisen kuntoutujan liikkumisen ohjaaminen 2022
- Neurologisen asiakkaan tule-haasteet: Lantio ja alaraajat 2022
- TRE perusteet 1 2021
- Alexander -tekniikan perusteet 2019
- Fysioterapeutti AMK 2022
En osaa laulaa mutta osaan hurjan määrän laulujen sanoja. Ja mieleen jäävät valitettavasti yhtä hyvin ne kaameimmat korvamadot kuin hyvätkin kappaleet.
Varaa aika suoraan Sallalta! p. 044 2382548. Suomeksi, på svenska, in english und auf deutsch.
Linkki nettiajanvaraukseen: https://varaa.nettiajat.fi/3663
Fysioterapeutti Jenni Paju
Olen Jenni, reilu 40v kahden tytön äiti.
Vapaa ajalla harrastan hevosia ja liikuntaa. Työssäni minulle on tärkeää, että kaikki asiakkaani ovat yksilöitä, diagnooseista huolimatta. Elämästä tulisi aina löytää ilo, josta saamme hyvää draivia kuntoutukseen.
Neurologinen fysioterapia on ammatillisesti minun juttuni. Teen töitä aikuisten neurologisten kuntoutujien kanssa. Viimeiset 5 vuotta olen ollut yrittäjä. Olen työskennellyt koko urani yksityisellä puolella. Olen kouluttautunut valmistumisen jälkeen runsaasti sekä neurologisella että tuki- ja liikuntaelifysioterapian puolella. Neurologinen osaaminen minulla perustaa Bobath koulutukseen, joita olen käynyt peruskurssin lisäksi 3, sen lisäksi olen käynyt lyhyempiä täydennyskoulutuksia niin faskioista kuin esimerkiksi spastisuudesta.
Koulutukseni:
- Allasterapiakoulutus 2024
- Bobath-advanced; upper limb 2022
- Avh ja neuropsykologiset oireet 2022
- Lääkekoulutus 2022
- Faskia koulutus 2021
- Haasteena spastisuus 2020
- Bobath-advanced; postural control and gait 2019
- Ms-koulutus 2019
- Bobath advanced; 2018
- Selkäydinvamma koulutus 2017
- Potilas ergonomiakortti 2015
- Auronin Neurokoulutus 2015
- Sanaton ohjaus 2014
- Allasterapia koulutus 2014
- C1-C2 koulutus 2011
- OMI koulutus kokonaisuus 2007-2011
- Bobath peruskoulutus 2008-2009
- Fysioterapeutti AMK 2005
Perheeseemme kuuluu kaksi kouluratsastus kilpahevosta, joilla vanhempi tyttäreni kilpailee aktiivisesti. Lisäksi meillä on koira ja kissa. Pidän lenkkeilystä, laskettelusta ja puutarhassa puuhastelusta. Kiteyttäisinkin, että olen vahvasti kaksikielinen (suomi ja ruotsi) ulkoilmaihminen. 😊
Palvelut på svenska, suomeksi and in english.
Fysioterapeutti Kaisa Salonaho
Olen Kaisa. Metsä on minulle hyvinvoinnin lähde. Siellä voi ratsastaa, hiihtää, sienestää, lenkkeillä koirien kanssa ja ihan vaan olla ja hengitellä.
Ammatillisesti minulle on tärkeää nähdä ihminen diagnoosin takana. Työotteeni on voimavarakeskeinen ja pyrin avoimeen vuorovaikutukseen. Ajattelen, että sekä terapeutti että kuntoutuja tietävät parhaiten, mutta eri asioita.
Olen valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 1999 ja ratsastusterapeutiksi vuonna 2013. Minulla on tällä hetkellä työkaverina suomenhevosruuna Hessu, jonka kanssa teen ratsastusterapiaa Nevaksen ratsastuskeskuksessa Sipoossa.
Ensimmäinen työpaikkani oli Käpylän kuntoutuskeskus, mutta sen jälkeen olen työskennellyt yksityisellä sektorilla. Teen neurologista fysioterapiaa ja olen työskennellyt paljon vammaisurheilijoiden, lähinnä pyörätuolikoriksen ja -rugbyn pelaajien kanssa.
Tässä viimeisimpiä koulutuksiani:
- Syventävä selkäydinvammakoulutus 2024
- TRE-ohjaaja 11/2023
- MinD – Voimauttava hevostoiminta® -ryhmänohjaaja 2023
- Pyörätuolin käyttäjän asentoon liittyviä koulutuksia 1999-2021
- Bobath peruskurssi 2020
- Selkäydinvammaseminaari 2004, 2007 ja 2019
- Asahi-ohjaaja 2016
- Kehomieli -koulutus ratsastusterapeuteille 2014-2015
- Lapsen sensomotorinen kehitys ja sen poikkeavuudet 2014
- Alexander-tekniikka ratsastusterapiassa 2013
- Ratsastusterapeutti 2013
- Neurologisen fysioterapian erityisopinnot 2011
- Pilates-ohjaaja 2002
- Fysioterapeutti 1999
- Vammaisliikunnan ohjaaja 1999
- Fysiokimppa -koulutus 1998
Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.
Ajan voit varata suoraan Kaisalta p. 0408613892. Palvelut suomeksi and in english.