An adult of African descent holding their lower back in pain, indicating discomfort or injury.

Alaselkä ja lantio fokuksessa

Oletko joskus pohtinut, kuinka kauan kestää jonkin asian siirtyminen teoriasta käytäntöön? Huomasin tämän talven aikana, että aikaa voi kulua hyvinkin vuosia 😊. Olen fysioterapeutiksi valmistumisen jälkeen valinnut täydennyskoulutuksia mielestäni hiukan fiilispohjalta, sen perusteella mikä on tuntunut itselle kutsuvalta. Olen muun muassa kouluttautunut FasciaMethod -ohjaajaksi sekä suorittanut kehotietoisuuteen liittyvät BBAT I ja II koulutukset. Viimeisemmän kehotietoisuuskoulutuksen aikana minulle alkoi kirkastua, että kaikki polut näyttävät kuitenkin vievän alkuperäiseen kiinnostuksen kohteeseeni eli keskivartaloon, alaselkään ja lantioon. 

Mielenkiintoisesti sekä Fascia Method- että kehotietoisuus harjoitteissa korostuu liikkeen lähteminen keskivartalosta tai vartalon liikekeskuksesta, miten asia nyt sitten sanoitetaankaan. Samoin hengityksen vapaa kulku, liikkeen pakottamattomuus ja elastisuus yhdistävät molempia harjoitteita. Olennaista on, että aktivoimme tarvittavat lihakset asennon hallitsemiseksi tai liikkeen suorittamiseksi mutta emme jännitä turhaan muita lihaksia. Tiedostamme ja tunnistamme kehollisesti, mitkä lihakset työskentelevät ja mitkä voimme rentouttaa, missä asennossa keho on ja miten asentomme muuttuu liikkeen myötä. 

Olen kuluvan talven aikana ohjannut tätä asiaa eri sanoilla ja erilaisilla harjoitteilla useille asiakkaille ja ryhmille. Yhtenä aamuna töihin ajaessa mietin, että jotain tähän liittyväähän olen kirjoittanut opinnäytetyöhöni… ja toden totta! Siellähän tästä löytyy pitkät pätkät tekstiä, jotka olen useampi vuosi sitten kirjoittanut ymmärtämättä silloin juurikaan, mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja miten tätä lihasten luontevaa yhteistyötä voisi harjoittaa. Tässäpä lyhyt poiminta:

”Alaselässä lannerangan stabilointiin ja liikkeeseen vaikuttavat useat lihakset. Alaselän lihastoiminnassa pidetään tärkeänä sitä, että syvät, selkärankaan yhteydessä olevat lihakset aktivoituvat ennen pinnallisia lihaksia, jotta selkäranka on tuettuna ennen kuin tehdään esimerkiksi nopeita ja voimakkaita liikkeitä. Pinnalliset lihakset vaikuttavat lantion ja rintakehän liikkeiden kautta lannerankaan. Ne sijaitsevat kauempana rangasta ja siksi niillä on usein suuri liikevoima niiden vipuvarsivaikutuksen vuoksi. Nostotilanteissa ne toimivat tukilihaksina. Lannerangan liikkeisiin vaikuttavat myös pakaran ja etureiden lihakset. ”

Mikäli sinua kiinnostaa pysähtyä tämän asian äärelle, olethan yhteydessä ja lähdetään löytöretkelle kartoittamaan keskivartalon ihmeellistä maailmaa.

Harjoitteita ja käytännönvinkkejä selkäterveyteen:

https://selkakanava.fi/harjoitusohjeet

Tietoa ja teoriaa:

Alaselkäkivun käypä hoito suositus https://www.kaypahoito.fi/hoi20001

Terveyskylän alaselkäkuntoutujan opas https://www.terveyskyla.fi/kuntoutumistalo/kuntoutumistalon-oppaat/alaselkakuntoutujan-opas

Aiheesta kirjoitteli Fokuksen FasciaMethod -ohjaaja ja BBAT-osaaja fysioterapeutti Salla Koivunen.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *